Teenlife & Problems

I

Kun heräsin seuraavana aamuna olin pyörällä päästäni ja oloni oli kamala. Makasin paikoillani ja tuijotin kattoa, joka oli jonkin sortin kastikkeen peitossa. Pikku hiljaa aloin liikkua ja katsoin ympärilleni.

Huomasin makaavani erittäin sotkuisessa Plymptonien olohuoneessa. Joka puolella oli ruokaa, vaatekasoja, huonekaluja oli kaadettu, seinät ja katto olivat täynnä kastikeläikkiä. Se, mitä lattiasta näkyi, oli myös kastikkeen peitossa. Zack makasi sohvalla, joka oli revitty riekaleiksi, ja vielä pelkissä boksereissa. Poika oli yltä päältä tuossa oudossa kastikkeessa, joka päällysti seiniä ja kattoa ja lattiaa. Nousin käsieni varaan. Huomasin makaavani kattokruunun vieressä, joka oli todella hienona killunut Plymptonien olohuoneen katossa. Nyt se oli lattialla vieressäni spagetin peittämänä.

Vilkaisin itseäni. Vaatteet ainakin olivat päällä ja aika puhtaat ottaen huomioon missä olin nukkunut. Nousin seisomaan varovasti ja tunnustelin taskujani. Kännykkä, avaimet, rahat, huulirasva, mp3, nappikuulokkeet... Kaikki oli tallella. Harpoin olohuoneen poikki eteiseen, jossa oli samannäköistä kuin olohuoneessa.

Katsoin itseäni koko vartalopeilistä, jossa oli iso särö keskellä. Hihattomaan mustaan paitaani oli ilmestynyt taakse teksti valkoisella maalilla. Tai ainakin oletin sen olevan maalia. En saanut selvää siitä kunnolla, koska peilissä oli se särö. Farkkuni olivat revenneet polvista ja toinen takatasku oli revitty irti. Haroin mustia sekaisia hiuksiani ja katsoin juurikasvua. Juurikasvua oli tullut ainakin 5 senttiä sitten viime värjäyksen. Varmistin myös että kaikki lävistyskoruni olivat vielä tallella. Oikeassa korvassa... yksi... kaksi... kolme... neljä... viisi... kuusi... seitsemän... kahdeksan. Kaikki tallella. Alahuuli. Kaksi kulmakorua. Silmien välissä. Kaikki tallella. Tuijotin hetken harmaisiin, värittömiin silmiini, joissa ei näkynyt mitään. Hyvin vaalea ihoni oli levinneiden mustien meikkien peitossa ja näytin järkyttävältä.

Vilkaisin vielä kerran hyvin laihaa itseäni peilistä ja astelin sitten keittiöön. Alkoi vaikuttaa siltä, että koko talo oli samassa kunnossa, sillä keittiö oli vielä pahemmassa kunnossa. Harpoin kaikkien patojen ja pannujen yli jääkaapille ja tutkailin mitä siellä oli. Nappasin vesikannun ja join sen tyhjäksi. Menin takaisin eteiseen ja nousin varovasti yläkertaan.

Siellä ei ollut yhtään siistimpää. Oikeastaan pahemman näköistä. Astelin kohti Aneten makuuhuonetta. Aneten huoneessa olivat Anette, Jay sekä Nata, jota etsinkin. Anette oli sammunut Jayn viereen sängylleen ja Nata nukkui lattialla likaisen huovan päällä. Astelin Natan luokse ja istuin lattialle vaatekasan päälle.

Nata tuhisi nukkuessaan. Silitin tytön kauniita kasvoja ja vedin punertavat hiukset pois hänen kasvoiltaan korvan taakse.
”Nata?” tönäisin kevyesti tyttöä. Ei mitään.
”Nata!” ravistin häntä vähän. Nata tuhahti, muttei avannut silmiään.
”Nata!” ravistin häntä nyt vähän rajummin ja Nata avasi vähän silmiään.
”Mm-mm-ä...” Nata mutisi.
”Puhu ihmistä, Nata,” sanoin.
”Mitä nyt?” Nata sai sanottua epäselvästi.
”Aika mennä,” sanoin.
”Minne?” Nata sulki silmänsä ja hymyili iloisesti. Tuo tyttö oli sitten pöllyssä koko ajan.
”Ensin kotiin ja sitten kouluun,” sanoin ja nousin polvilleni. Aloin nostaa Nataa pystyyn. Tyttö nousi haparoiden pystyyn ja suoristi vihreää mekkoaan, jossa oli iso kastikeläiskä.

Lähdin taluttamaan Nataa alakertaan. Nappasin omani ja Natan takin ja avasin ulko-oven. Astuimme ulos kosteaan aamu ilmaan. Taivas oli pilvinen ja näytti uhkaavasti siltä että alkaisi sataa. Puimme takit yllemme ja lähdimme kävelemään käsi kädessä meille.

Istuimme hiljaa keittiön pöydän ääressä ja joimme teetä. Katsoin Nataa. Tyttö oli todella kamalan näköinen. Hän onkin kärsinyt paljon. Natan äiti on huora ja isä juopponarkkari. Isä hukutti Natan pikkuveljen kännissä vuosi sitten, eikä asiasta edes ilmoitettu poliiseille! Tapasin Natan pari vuotta sitten eräässä hoitolassa. Hän oli siellä anoreksian takia, minä bulimian ja masennuksen. Ymmärsimme toisiamme heti. Meillä on samankaltaiset perheet. Minun isäni ei sentään ole narkkari, mutta alkoholisti, joka hakkaa ja äitini ei ole huora, mutta on nyrkin ja hellan välissä, ja se on välillä jopa pahempaa. Kaikki perheessäni kärsivät. Sisareni on jälkeen jäänyt, veljeni on riidoissa vanhempieni kanssa ja asuu toisella puolella kaupunkia, vaikkei ole kuin pari vuotta minua vanhempi, isä hakkaa minua ja äitiäni...

***

”Alex?”
Havahduin ajatuksistani ja katsoin Natan vihreisiin silmiin.
”Ethän jätä mua yksin?” Nata kysyi. Kummastuin vähän kysymystä, mutta tuollaiset olivat normaaleja Natalta. Olihan hän lähes koko ajan aineissa. Se oli vaan parempi hänelle. Todellisuus olisi hänelle liikaa... Joten hymyilin Natalle ystävällisesti ja sanoin:
”En tietenkään, Nata.”
Nata hymyili minulle takaisin.
”Sinulla ei ole uusia mustelmia. Onko isäsi rauhoittunut?” Nata kysyi.
”On, vähän. Kohta se kuitenkin taas yltyy. Yritän valmistautua siihen,” sanoin surullisesti.
”Voih! Se on ikävää... ei niin saisi tehdä! Etenkään sinunlaiselle mukavalle ihmiselle,” Nata sanoi ja hymyili. Minä vain hymyilin.
”Oletko yrittänyt syödä?” kysyin huolissani.
”Olen,” Nata sanoi ja hymyili, mutta näin heti että hän valehteli.
”Etkä ole. Sinä et vieläkään syö,” sanoin.
”En niin. Etkä sinä ole lopettanut oksentamista,” hän sanoi. Tunsimme toisemme liian hyvin. Tiedämme heti jos toinen valehtelee. Olemme kuin kaksoset, siskokset. Tunnemme heti jos toinen on pulassa tai jos toisella on huono olla. Meillä on vain toisemme. Ymmärrämme toisiamme. Rakastamme toisiamme. Luotamme vain toisiimme, emme muihin.

Nappasimme laukkumme ja läksimme kouluun. Nauroimme iloisesti ja juttelimme kaikenlaista. Aamuinen krapula oli jäänyt ja juttelimme eilisillan kännisekoiluistamme. Meille valkeni että olimme olleet kännissä aikamoista ruokasotaa. Se selitti kastikkeen ja spagetin ympäri taloa. Ja Natalla oli hämärä muistikuva, että Aneten makuuhuoneessa olisi tapahtunut jotain muutakin Aneten ja Jayn välillä. En kyllä yhtään hämmästyisi siitä.

Koululla etsimme muut porukasta. Löysimme heidät nopeasti koulun pihalta, krapulassa. Kaikki olivat järkyttävän näköisiä, paitsi Lola. Hippimme näytti samalta kuin aina muulloinkin ihanine värikkäine vaatteineen ja ruskeine pörröhiuksineen.
”Hei! Lola uudet lasit?” katsoin Lolan tähdenmuotoisia laseja, jotka olivat normaalisti vihreät. Nyt ne olivat pinkit.
”Jep! Eka joka huomasi,” Lola sanoi virkeänä.
”Miten voit olettaa että nuo huomaisivat jotain, kun ne ovat niin pahassa jamassa?” kysyin nauraen. Lola ja Nata nauroivat kanssani. Muut katsoivat vain tylsistyneenä.
”Eikös sinun isä tullut kotiin tänään?” kysyin Anetelta. Tämä nyökkäsi.
”Olisit nähnyt mikä huuto siitä tuli. Isä oli ihan raivoissaan!” Anette sanoi.
”Siksi lähdimmekin ennen kuin hän tuli,” sanoin. Nata katsoi minua ja taisi tajuta, että oli pelastanut hänet raivomyrskyltä.
”No, siinä teitte viisaasti,” Leo sanoi.
Hymyilin iloisesti muille.

Juoksin käytävää niin nopeasti kuin pystyin. En tahtonut myöhästyä englannin tunnilta, taas! Vaikka ei se minua haitannut, mutta englannin numeroani kyllä. Liu’uin luokan oven eteen juuri kun opettaja oli juuri laittamassa ovea kiinni.
”Odota!” huudahdin ja ryntäsin luokkaan omalle paikalleni.
”Jälleen viime tingassa,” opettaja sanoi ja sulki oven jälkeeni.
”Kyllä,” sanoin hengästyneenä ja kaivoin kirjat laukustani.

Ruokatunnilla istuimme kaikki saman pöydän ääressä. Kaikki vain näykkivät ruokaansa, paitsi minä ja Nata. Emme syöneet ollenkaan. Leo juoksi pöydän luokse ja jäi nojaamaan pöytään. Hän yritti tasata hengityksensä ja sanoa jotain.
”Taas...” – puuh puuh – ”noi lissut...” – puuh – ”yrittää...” – nielaisu – ”jotain,” Leo sai sanottua hengästyneenä. Katsoimme Leoa ihmeissämme.
”Öö, kuten mitä?” Steve kysyi. Leo nielaisi ennen kuin alkoi puhua.
”En tiiä, mutta tuolla ne riehuivat saksien kanssa ja leikkailevat ihmisten vaatteisiin reikiä ja...” Leo ei saanut lopetettua kun ruokalan ovet jo aukesivat ryminällä ja koulumme lissut astuivat sisään.
”Tuolla! Leo!” yksi heistä huusi.
”Voi ei... Nähdään taas!” Leo sanoi ja lähti juoksemaan pois ruokalasta. Lissut juoksivat hänen perässään saksien kanssa.
”Mitäköhän ne ovat taas keksineet?” Steve kysyi ja katsoi Leon perään.
”En tiedä, mutta minusta tuntuu, ettemme näe Leoa loppupäivänä,” totesin naurahtaen.
”Todennäköisesti,” Jon naurahti.
”Onko porukoilla suunnitelmia illaksi?” Jay kysyi.
”Treenit,” James sanoi.
”Kotiaresti. En saa lähteä mihinkään kuukauteen,” Anette tuhahti.
”Onko muilla jotain?” Jay kysyi ja katsoi muita. Muut puistivat vain päätään.
”Hyvä! Sillä kaupungin laidalle on avattu uusi disco. Mennäänkö koeajamaan se?” Jay kysyi innoissaan.

Porukat siis sopivat näkevänsä illalla ja menevänsä discoon. Itse päätin jättää väliin, joten menin koulun jälkeen Anetelle. Laahustimme hitaasti heille päin.
”Tuliko isojakin ongelmia noista bileistä?” kysyin.
”Tarpeeksi isoja. En saa lähteä kuukauteen mihinkään ja joudun maksamaan kunnostuksen,” Anette tuhahti.
”Ei sen pitäisi olla ongelma. Teillähän sitä rahaa riittää,” totesin.
”Ei olekaan. Pahin on se, että vanhemmat veivät luottokorttini arestinajaksi!” Anetta sanoi tuskallisesti.
”Ouh! Aika paha isku,” totesin, sillä tiesin, että Anette rakastaa shoppailua. Seuraava kuukausi tulee olemaan tuskallinen Anetelle.

Aneten perheellä riittää rahaa. Hänen isänsä on menestyvä asianajaja ja äiti entinen soul-muusikko. Ja Aneten isoveli ajaa vielä kilpaa. Anette on tunnettu koulussa rahoistaan ja ulkonäöstään. Sitä en ihmettele... Anette on hyvin kaunis. Hänellä on täydellinen iho, vaalean siniset silmät ja vaaleat pitkät hiukset. Ja hän pukeutuu täydellisesti aina uusimpiin muotiluomuksiin. En tunne Anettea kovinkaan hyvin, jotta voisin kertoa hänestä paljoa. Sen tiedän, että hänellä ei ole ollut yhtään vakavaa seurustelusuhdetta. Kaikki hänen suhteensa ovat tainneet olla vapaita suhteita.

II

Istuimme Aneten huoneessa ja juttelimme tyypillisiä tyttöjen juttuja. Siellä täällä seinissä oli vielä kastiketta juhlistamme, samoin matossa ja katossakin oli muutama läiskä. Muuten huone oli ihan siisti.

Anette lakkasi kynsiään ja valitti:
”En tajua, miksei hän huomaa minua? Siis eikö hän huomaa, että olen kiinnostunut?”
”Kuka?” kysyin uteliaana.
”Jay!”
”Jaa-a... mutta ettekös te juuri nukkuneet yhdessä juhlien jälkeen?” kysyin.
”Me sammuimme!” Anetta huudahti.
”Silti. Eiköhän hän ole huomannut kiinnostuksesi,” sanoin ja hörppäsin ison kulauksen teestäni.
”Tuntuu, ettei ole,” Anetta huokaisi. Hetken Anette vain keskittyi kynsiinsä eikä sanonut mitään.
”Onko sinulla joku?” Anette kysyi yhtäkkiä.
”Huh?” kohotin katseeni muotilehdestä, jota olin lukemassa.
”Niin, onko sinulla ketään? Tai oletko kiinnostunut jostakusta?” Anette kysyi keskittyen taas kynsiinsä.
”No, olen vähän kahden vaiheilla. Minulla on eräs, josta olen pitänyt seiskasta asti ja nyt olen alkanut kiinnostua eräästä tutustani,” kerroin varovasti.
”Oikeasti? Tunnenko kumpaakaan?” Anette kysyi.
”Molemmat.”
”Oih! Ketkä he ovat? Vai haluatko jättää kertomatta?”
Olin hetken hiljaa ja mietin. Uskaltaisinko kertoa Anetelle?
”No, pidän ehkä asian mieluummin itselläni,” sanoin. Anette hymyili ja nyökkäsi.

Illalla makasin sängylläni ja mietin asioita. Olen ollut ihastunut yhteen tyyppiin seiskasta asti ja nyt olen alkanut kiinnostua eräästä läheisestä ystävästäni. En oikein tiedä, mitä tehdä... Pyörin sängyssä tovin, kunnes totesin, etten saa unta. Nousin ja astelin ikkunalle. Kadulla ei ollut ketään. Päätin lähteä ulos. Vedin housut jalkaani ja hupparin niskaani, nappasin avaimet ja kännykän ja avasin huoneeni ikkunan. Astuin ikkunalaudalle ja varovasti hivuttauduin katolle. Astelin varovasti paloportaille ja laskeuduin alas talon katolta.

”Alex?”
Käännähdin ja huomasin Steven. Poika oli pukeutunut kevyesti ja rennosti, kuten minäkin. Verkkarit ja harmaa huppari.

Steve on porukkamme toinen urheilija. Toinen on James. Hän pelaa amerikkalaista jalkapalloa jo 6. vuotta ja on aika hyvä. Olen tuntenut Steven ekasta luokasta asti. Hän on tosi mukava tyyppi. En oikein muuta osaa sanoakaan hänestä. Steve on isokokoinen, kuten monet amerikkalaisen jalkapallon pelaajat ovatkin. Hänellä on punertavat hiukset, jotka on normaalisti nostettu irokeesille – tuolloin se oli alhaalla –, hänellä on vihreät silmät ja vaalea iho.

”Mitä sinä täällä?” Steve kysyi.
Kohautin olkiani.
”En saanut unta ja tulin kävelylle,” totesin.
”Sama täällä,” Steve huokaisi. ”Mikä sinua valvottaa?”
”En oikein ole varma. Ehkä se, että tajusin jutellessani tänään Aneten kanssa, että olen jumissa. Pidän nimittäin eräästä pojasta aivan valtavasti, olen pitänyt hänestä pitkään, mutta hän ei tunnu huomaavan minua ja nyt olen alkanut kiinnostua eräästä toisesta. En tiedä, mitä tekisin...” kerroin Stevelle.
”Niinkö? Oletko varma siitä pojasta? Ettei hän vain sittenkin olisi huomannut sinua?” Steve kysyi.
”No, hän on yksi kaverini ja... no ymmärrät kai yskän?”
”Ymmärrän.”
”Entä mikä sinua valvottaa?” kysyin.
”No, liittyy vähän samaan asiaan. No, tunnen yhden tytön, joka on mukava ja älykäs ja kaunis ja kaikkea. Hän on ystäväni ja hänellä on hiukan vaikeuksia. Autan tietenkin häntä parhaani mukaan. Ongelmana on se, että en ole varma tunnenko häntä kohtaan jotain enemmänkin...” Steve kertoi.
”No, se ratkeaa helposti. Pyydä häntä ulos!” ehdotin.
”En hitossa! Olen varma, ettei se tyttö todellakaan pidä minusta!” Steve tuhahti.
”Olen varma, että pitäisi jos antaisit mahdollisuuden,” sanoin ja hymyilin. Steve näytti hämmentyneeltä.
”Ehkä niin... mutta tahdon olla ensin varma itsestäni,” Steve sanoi ja käänsi katseensa pois.

Palattuani kotiin mietin mistä olin puhunut Steven kanssa. Ajatella, että Stevelläkin on ongelmia rakkauselämässä. Olisin olettanut, että Stevellä olisi upea muija. Onhan Steve komea – ainakin minun mielestäni – ja hänellä on hyvä kroppa. Ja hän on mukavakin. Ihmettelen Steven tilannetta. Minua harmittaa Steven puolesta, ettei hän ole varma tunteistaan... en kyllä minäkään ole.

***

”ALEX! HERÄÄ!” heräsin siihen kun joku takoi huoneeni ovea. Nousin istumaan ja hieroin silmiäni. Olin nukahtanut kyyneliin. En tiedä, miksi olin itkenyt. En muista. Minulla oli vielä vaatteet päälläkin.
”ALEX!” se oli äitini.
”Mitä?!” ärähdin.
”Ylös heti! Myöhästyt koulusta!” äiti huusi oven läpi. Kuulin kuinka hän lähti oveltani. Istuin hetken paikallani. Sitten ryntäsin kylpyhuoneeseeni, tungin sormet kurkkuuni ja oksensin vessanpönttöön. Olin hetken aikaa siinä polvillani. En saisi tehdä enää näin...

Istuin ruokalassa yksin ja tökin ruokaa. En tahtonut syödä, mutta oli pakko.
”Hei!” Nata istui minua vastapäätä vesipullon kanssa.
”Tere...” sanoin apaattisesti.
”Jokin on nyt vialla,” Nata sanoi. Tökin vain ruokaa enkä sanonut mitään.
”Kerro vaan kulta,” Nata sanoi.
Pudotin haarukan ja huokaisin syvään.
”Steve ehkä pitää jostain tytöstä, mutta ei ole varma tunteistaan ja... Ärgh!” hautasin pääni käsiini.
”Oletko varma, ettei se tyttö ole sinä?” Nata kysyi.
”Aivan varma! Miksi hän olisi kiinnostunut minusta?” huokaisin.
”Olethan todella upea!” Nata sanoi hymyillen.
”Jotenkin en usko sinua, olethan aina pilvessä,” sanoin.
Nata kohautti olkiaan.
”Ehkä olenkin, mutta olet silti upea. Tajuanhan minä sen verran,” Nata sanoi iloisesti.
”Olen kaukana upeasta... Olen varma, että se tyttö, josta Steve pitää, on todella nätti ja hienostunut ja pukeutuu hienosti, joku Aneten tapainen kumminkin,” tuhahdin.
”Älä ole niin varma,” Nata sanoi ja silitti hiuksiani.

 III

”SENKIN SAATANAN HUORA! ETKÖ OSAA TEHDÄ MITÄÄN OIKEIN?!” isäni huusi keittiössä kun tulin kotiin. Yritin laittaa ulko-oven kiinni hiljaa, mutten onnistunut, sillä isä tuli katsomaan eteiseen.
”Ja sinäkin vielä! Vitun ÄPÄRÄ! Koulusta sataa lappuja jälki-istunnoista ja aineiden ehdoista ja varoituksia pakkolomasta! ETKÖ SINÄKÄÄN OSAA TEHDÄ MITÄÄN OIKEIN?!” isä huusi. Seisoin paikoillani hiljaa.
”Vastaa!” isä ärähti. Säikähdin sitä.
”O-osaan,” änkytin. Isä on ainut asia, mitä pelkään. Kuulin äidin itkevän keittiössä. Toivottavasti sisareni ei ollut kotona tai jos oli, niin omassa huoneessaan.
”Ei vittu vaikuta siltä! TE MOLEMMAT OLETTE HYÖDYTTÖMIÄ LEHMIÄ!” isä jatkoi huutamista ja marssi olohuoneeseen. Kiiruhdin keittiöön. Äitini istui lattialla itkemässä ja piteli kasvojaan. Isä oli taas lyönyt häntä.

Isä marssi takaisin keittiöön ja tarttui minua hiuksistani. Parahdin kun isä veti minut hiuksista lattialle.
”Vittu saisit sinäkin opetella tekemään jotain muuta kuin oksentamaan ja viiltelemään! SAATANA! Tiedätkö paljon hoitosi maksavat oikein?! HELVETIN PALJON! Ja ne auttavat... EI VITTU YHTÄÄN!” isä huusi suoraan korvaani. Hän veti minut takaisin seisaalleni ja löi olan takaa. Menetin tasapainoni ja olin taas maassa. Kyyneleet täyttivät silmäni ja valuivat poskia pitkin. Pitelin kasvojani.

Kuulin ulko-oven käyvän. Cassie oli tullut kotiin! Isä ryntäsi eteiseen ja kuulin läimäyksen. Siskoni kirkaisi. Siinä meni raja! Ponkaisin ylös lattialta, nappasin paistinpannun, jossa oli kuumaa rasvaa, ja ryntäsin eteiseen. Löin niin lujaa kuin jaksoin. Isä karjui. Kuuma rasva poltteli hänen niskaansa. Nappasin sisareni kädestä kiinni ja juoksimme yläkertaan.

”Odota tässä,” sanoin siskolleni ja ryntäsin huoneeseeni. Olin valmistautunut. Tiesin, että minulla vielä napsahtaa päässä joku päivä. Otin kaksi reppua sänkyni alta, toisessa oli tavarat minulle, toisessa sisarelleni. Otin sisartani kädestä ja ryntäsimme alakertaa. Isä karjui tuskissaan eteisessä. Avasin ulko-oven ja juoksimme karkuun.

***

”Danny?”
”Alex? Onko jokin hätänä?” tiesin, että veljeni kuuli äänestäni, ettei kaikki ole hyvin.
”Faija sekosi taas. Kävi meidän kimppuun ja... karkasimme Cassien kansa,” kerroin puhelimessa.
”Voi luoja... Missä olette?”
”Melkein teillä! Jätän Cassien sinne ja menen itse jonnekin muualle. Tulen tietysti käymään siellä katsomassa Cassieta joka päivä...”
”Mikset sinäkin jäisi? Olisi helpompaa ja olisit turvassa.”
”En vain voi. Nähdään kohta!” sanoin ja katkaisin puhelun.

Seisoimme veljemme kynnyksellä ja Danny katsoi meitä kuin hulluja.
”Oletteko kunnossa?” hän kysyi ja johdatti meidät sisälle.
Katsoin Dannyä ”oletko tosissasi?” – katseella.
”Anteeksi, ette tietenkään voi olla,” hän sanoi nopeasti. Danny vei Cassien vierashuoneeseen ja tuli sitten keittiöön luokseni.
”Mikset voi jäädä tänne?” Danny kysyi.
”Koska isä tulee ensimmäisenä tänne. Ja hän on raivoissaan siitä, että löin häntä paistinpannulla,” sanoin.
”Vaikka hän tulisi, hän ei pääse sisään. Olen varustautunut hyvin. Tarvittaessa minulta löytyy myös pistooli,” Danny kertoi.
”Anteeksi, en voi jäädä. Olen muualla turvassa. Huolehdi sinä Cassiesta,” sanoin ja halasin veljeäni tiukasti.

***

Seisoin rivitalon edessä ja katsoin sitä. Uskaltaisinko...? Entä jos...? Kosketin varovasti kasvojani kohdasta, johon isä oli lyönyt minua. Kohta oli arka ja turvoksissa. Kokosin itseni ja astelin yhdelle ulko-ovelle ja soitin ovikelloa. Kesti hetken ennen kuin Steve tuli avaamaan.
”Tere,” sanoin vaisusti.
”Voi helvetti! Isäsi...?”
Nyökkäsin.
”Vittu! Tule sisälle sieltä,” Steve väistyi, jotta saatoin astua sisälle.
”Mennään huoneeseeni,” Steve sanoi ja johdatti minut huoneeseensa.

Riisuin takin yltäni ja kengät jalastani ja jätin ne oven viereen reppuni ja koululaukkuni kanssa. Istuin sohvalle Steven viereen.
”Mistä faijasi tällä kertaa suuttui?”
”En tiedä, hän huusi jo äidille kun menin kotiin,” sanoin.
”Löin häntä paistinpannulla ja karkasimme Cassien kanssa,” sanoin. Steve katsoi minua järkyttyneenä.
”Et ole tosissasi?!”
Nyökkäsin.
”Voi helvetti!” Steve kirosi ja nojasi taaksepäin. Nostin jalkani sohvalle ja nojasin itsekin taaksepäin.
”Voinko olla täällä pari päivää? Sitten voin mennä Natalle ja...”
”Ole niin pitkään kuin haluat! Järjestän asian vanhempieni kanssa,” Steve sanoi.
Sain huokaista helpotuksesta.

Kun avasin silmäni huomasin tuijottavani valkoista kattoa. Suljin silmäni hetkeksi ja... Ponnahdin istumaan. Olin jo unohtanut, että olin Steven luona. Katsoin poikaa, joka nukkui vieressäni. Stevellä sattuu nimittäin olemaan kahden hengen sänky, joten...

Kaaduin takaisin makaamaan sängylle ja katsoin Steveä. Niin hyvännäköinen...

”Oletko kunnossa?” Nata kysyi kun kävelin välitunnilla hänen kanssa.
”Eiköhän tämä tästä... Asun nyt vähän aikaa Steven luona ja sitten tulen teille jos sopii,” sanoin.
”Tietysti sopii! Olethan ystäväni,” Nata sanoi ja otti käteni omaansa.
Hymyilin kiitokseksi Natalle.

Istuin tylsistyneenä historian tunnilla. Koko luokka oli täysin horroksessa. Onneksi istun aivan luokan perällä, joten voin olla siellä rauhassa. Piirtelin luonnosvihkooni silmää. Se oli itse asiassa aika hieno. Piirrän paljon silmiä. Pidän silmistä. Varjostin juuri silmää kun piirrokseni päälle lennähti paperipallo. Kohotin katseeni ja katsoin siihen suuntaan, josta pallo oli lentänyt. Steve. Hän oli heittänyt sen. Hän istui minusta nähden viistosti takaoikealla. Avasin pallon varovasti ettei vain se repeytyisi. Paperin palaan oli kirjoitettu jotain suttuisella käsialalla. Tunnistin sen heti Steven käsialaksi.

Sen jälkeen kun puhuimme yöllä, olen ajatellut. Olet oikeassa! Pyydän sitä tyttöä ulos! Alex, lähtisitkö ulos kanssani?

Katsoin paperia ihmeissäni. Ei, tämä ei voi olla totta... Steve pyysi minua ulos! Poika, josta olen pitänyt seitsemänneltä asti... Otin kynän ja kirjoitin myöntävän vastauksen paperiin. Sitten rutistin paperin taas palloksi ja heitin Stevelle. Katsoin kun poika luki paperin. Steve katsoi minuun ja hymyili iloisesti.

IV

Makasin nurmikolla suuren puun varjossa Lolan ja Jonin kanssa. Lola on porukkamme hippi ja Jon... häntä voisi sanoa diileriksi jopa. Pyydä jotain häneltä, mitä tahansa, niin hän hommaa sen sinulle. Tietenkin sopivaa korvausta vastaan.

Lola on siis hippimme. Hän on porukkamme toisen urheilijan Jamesin pikkusisko ja oikein mukava mielestäni, siis silloin kun hän ei puhu eläinten suojelemisesta tai yritä käännyttää vegetaristiksi tai jotain vastaavaa. Lola taitaa olla porukkamme nuorin. Hän pukeutuu myös hiukan värikkäästi. No, mitä hipiltä voi odottaa? Hänellä on myös ruskeat suorat ja hyvin pitkät hiukset sekä ruskeat silmät. Hän on myös hiukan tummempi kuin me muut, hän on puoliksi espanjalainen.

Entä Jon? Diileri! Vaikea muuta sanoa. Lola ja Nata saavat kaikki aineensa Jonilta. Jonin oikea nimi on muuten Jonathan. En tunne Jonia kovinkaan hyvin, hän on vasta muuttanut tänne. Törmäsimme häneen yhdissä bileissä pari kolme kuukautta sitten. Hän on aikamoinen fruide, täytyy myöntää. Vaaleat, hyvin laitetut hiukset, vaalean siniset silmät sekä vaalea iho. Ja hän on muutenkin oikea nättipoika.

Makasin siinä nurmikolla heidän kanssaan ja poltin röökiä. En varsinaisesti polta, silloin tällöin tulee välillä vedettyä kyllä.
”Onko teille tapahtunut jotain maailmaa mullistavaa viime aikoina?” kysyin.
”Eip,” Lola sanoi.
”Jotkut luulevat, että pystyn mahdottomiin. Joku halusi KILON maria perjantaiksi! Mieti, KILON! Mihin joku tarvitsee niin paljon?!” Jon tuhahti.
”Oikeasti?! Ihan järjetöntä!” sanoin.
”Kyllä!”
”Entä sinä? Onko jotain uutta?” Lola kysyi.
”Eipä mitään ihmeellistä. Karattiin siskon kanssa kotoa ja asun nyt vähän aikaa Steven luona – ja hän muuten pyysi minua ulos – ja sitten menen Natan luokse asumaan joksikin aikaa. Sen jälkeen menen varmaan Dannyn luokse, jätin Cassien hänelle,” kerroin mukamas huolettomasti.
”Vou vou! Kelaas taaksepäin! Steve pyysi sinua ulos?!” Jon nousi istumaan ja katsoi minua hetken.
Nyökkäsin.
”Voihan perkele sentään! En olisi siitä jätkästä uskonut! Siis tehän olette olleet kakaroista asti ystäviä ja nyt... Voi jeesus!” Jon sanoi epäuskoisesti ja kaatui takaisin nurmikolle.
”No, mutta sehän on hyvä asia! Sinähän pidät Stevestä, vai mitä?” Lola kysyi.
”Jeah... Niinhän se on...” sanoin ja uppouduin unelmiini.

***

”Alex!”
Hätkähdin hereille. Olin nukahtanut siihen nurmikolle.
”Mitä?” kysyin ihmeissäni ja nousin istumaan. Alkoi olla jo hämärä.
”Kytät! Ne voivat etsiä sinua kerta karkasit,” Lola sanoi.
”Hitto! Totta! Mentiin!” ponnahdin ylös ja lähdimme Lolan kanssa hölkkäämään pois puistosta. Jon oli näemmä lähtenyt aikaisemmin.
”Lähtikö Jon jo?”
”Joo, se lähti etsimään sitä kiloa maria,” Lola sanoi.
”Okei.”
Hölkkäsimme pois puistosta ja lähdimme Lolalle päin.

Kaaduin Lolan huoneen sohvalle ja viskasin kenkäni huoneen nurkkaan, minne Lolakin heitti kenkänsä. Yritimme kumpikin tasata hengitystämme. Olimme joutuneet juoksemaan viitisen korttelia kun huomasimme kyttien lähestyvän. En nimittäin tahdo palata takaisin kotiin! Se olisi helvettiä...

Kun palasin myöhemmin Stevelle, poika oli jo nukkumassa. Onneksi olin saanut vara-avaimen käyttööni siksi aikaa kun asun heidän luonaan. Istahdin sohvalle ja katsoin Steveä. Uskomatonta... Oliko minulla todellakin mahdollisuudet tuohon jätkään? En olisi uskonut sitä... Nousin ja vaihdoin nopeasti vaatteet – luottaen siihen, että Steve todellakin nukkui, sillä en olisi jaksanut mennä toiseen huoneeseen vaihtamaan vaatteita. Asetuin Steven viereen omalle puolelleni sänkyä makaamaan selälleni peiton alle ja jäin tuijottamaan kattoa.
”Mmmm... Alex?” kuulin Steven mumisevan.
”Herätinkö sinut?” kysyin.
”Ei se mitään. Tulitko vasta nyt?” Steve kysyi unisesti ja katsoi kelloa.
”Joo. Paljon se on?”
”Puoli yksi. Missä oikein olit?”
”Lolalla. Anteeksi, huolestuitko?”
”Vähän. Luulin, että sinut oli viety takaisin kotiin,” Steve sanoi.
”Anteeksi,” sanoin ja kierähdin kyljelleni, jolloin olin kasvotusten Steven kanssa.
”Ei se mitään, ” – Steve sulki silmänsä ja hymyili – ”Onneksi olet turvassa.”
Steve veti minut lähemmäs itseään ja syleili minua. Siinä oli mukava olla. Tunsin olevani todella turvassa, enemmän kuin missään muualla. Pian nukahdinkin siihen Steven käsien lomaan.

***

Kun heräsin aamulla kohtasin Steven lempeän katseen.
”Huomenta.”
”H-huomenta!” haukottelin ja venyttelin.
”Nukuitko hyvin?” Steve kysyi.
”Paremmin kuin hyvin. Voisin tottua tähän,” sanoin ja hymyilin iloisesti. Suljin silmäni uudelleen ja makasin siinä. Tunsin, miten Steve silitti kasvojani ja hiuksiani kevyesti. Hetken päästä tunsin jotain, mitä olin toivonut jos pitkään. Tunsin, kuinka Steven huulet painautuivat omiini. Vastasin suudelmaan intohimoisesti.

V

Pari seuraavaa viikkoa meni huolettomasti. Ei tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä. Kävimme porukalla viettämässä iltaa Rikun luona yhtenä päivänä. Silloin oli todella mukavaa. Totesimme, että siitä oli pitkä aika kun viimeksi vietimme iltaa niin. Pelasimme korttia, juttelimme, katsoimme televisiota, pelasimme playstationia – ja ennen kaikkea – olimme selvin päin! Normaalisti vedämme kaikki aivan lärvit ja teemme kaikkea tyhmää ja seuraavana päivänä emme muista mitään. Oli todella mukavaa viettää iltaa niin.

Entä minä ja Steve? No, aloimme seurustella. Eipä siinä kai mitään ihmeellistä. Steve on loistava suutelija! Ja monin tavoin loistava poikaystävä. Olen onnellinen hänen vierellään. Toivon, että pysyn Steven vierellä mahdollisimman pitkään.

Muutin myös Natan luokse. Siellä tiedän olevani todella turvassa – vaikka olinhan minä Stevenkin luona – sillä tiesin ettei isäni voisi löytää minua Natan luota. Vanhempani eivät tunne ystäviäni, paitsi Steven. Hän on entisen perhetutun poika. Siksi asun mieluummin Natan luona. Ja Natan kanssa voin olla niin avoin ja oma itseni kuin haluan. Nata ei välitä. Siksi olemme ystäviä.

Saatatte miettiä, kuka on se toinen, kenestä aloin kiinnostua. No, se on Nata. Kyllä, rakas Natalieni. Katselen edelleen häntä. Lisää hyviä puolia siinä, että asun hänen luonaan. Niin, olen biseksuaali. Minulla on aikaisemmin ollut kaksi tyttöystävää, mutta heistä ei puhuta. Salaan hyvin seksuaalisuuteni. Ainoastaan Steve tietää meidän porukastamme. Nata ei varmaan päästäisi minua asumaan heille jos tietäisi. Siksi en kerro – vaikka hän onkin paras ystäväni.

Kaikki siis oli hyvin hetken aikaa... mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Meillä se sattui sinä iltana kun olimme Dannyn luona porukalla viettämässä iltaa.

”Hei! Tyyppi huijaa!” Jay huudahti ja osoitti Leoa. Pojat pelasivat korttia lattialla kun Anette ja Lola pelasivat playstationia ja minä ja Nata leikimme Cassien kanssa.
”Enhän!” Leo kiisti asian.
”Aijaa! Mitkäs nämä kortit hihassasi sitten on?” Jay veti Leon hihasta viisi korttia. Leo änkytti saamatta aikaan yhtään kunnollista sanaa. Kaikki vain nauroivat.
”Tiedät säännöt Leo. Huijari ei pelaa,” Jon sanoi. Leo viskasi kortit lattialle ja nousi. Hän asettui sohvalle viereemme ja yhtyi keskusteluumme barbeista. Se oli huvittavaa puhua barbeista jonkun pojan kanssa.

Ovi kello soi.
”Se on varmaan pizzalähetti,” Danny sanoi ja nousi lattialta mennäkseen avaamaan oven.
”Pizzaa!” Cassie huudahti ja juoksi veljensä perään. Naurahdin Cassielle.
”Cassie on niin suloinen,” Nata sanoi.
”Niin on,” nyökkäsin. Kuulin Dannyn avaavan oven.

”Tiesin, että piilottelet tyttöjäni!” kuulin jonkun huutavan ovelta. Tunnistin äänen heti. Isä. Ponnahdin pystyyn ja juoksin eteiseen. Isä piteli Cassietä hiuksista kiinni ja tyttö itki ja Danny kompuroi juuri pystyyn. Isä oli lyönyt häntä.
”Heidän on parempi täällä kuin sinun hakattavana!” Danny huudahti.
”TURPA KIINNI!” isä huusi ja löi Dannyn takaisin maahan. Sitten hän huomasi minut.
”Ja sinä... senkin huoran penikka! Kunhan pääsemme kotiin, sinua odottaa sellainen selkäsauna, ettet voi edes kuvitella!” isä ärisi. Hän viskasi Cassien maahan ja astui Dannyn ylitse minua kohti. Nata, Steve ja Leo olivat tulleet katsomaan mitä oikein tapahtui. Steve veti minut itsensä taakse piiloon.
”Uskallapas koskea Alexiin!” Steve sanoi uhkaavasti.
”Minä kosken tyttööni jos minua huvittaa!” isä ärähti. Steve ei ollut moksiskaan. Olihan hän isompi kuin isäni, mutta isällä on enemmän voimaa. Siitä voin olla varma.
”Joten VÄISTY!” isä huusi.
”Emme!” Nata asettui Steven viereen, jolloin peityin kokonaan heidän taakseen. Muut olivat jättäneet tekemisensä kesken ja olivat nousseet seisomaan.
”Mistä sinäkään tiedät mitään?! Huoran äpärä! Narkkarilapsi!” isä ärähti Natalle. En kestänyt kuunnella sellaista.
”Älä nimittele Nataa! Hän on paljon arvokkaampi kuin sinä!” Steve ärähti. Siinä meni isän raja. Hän löi Steveä vatsaan ja poika putosi polvilleen. Nata seisoi edelleen edessäni. Leo asettui Steven paikalle, vaikka tiesi, ettei pärjäisi isälle. James asteli taakseni.
”Turhaan te puolustatte tuota lehmää! Saan hänet kuitenkin!” isä ärisi ja tarttui Nataa hiuksista – Nata kiljaisi – ja veti Natan lattialle. Kavahdin. Katsoin isän ohi Dannyyn, joka yritti kompuroida pystyyn ja Cassieen, joka itki seinän vieressä hiljaa.
Isä läimäisi Leoa, joka lennähti sivuun iskun voimasta – sellainen tikku kun oli. James asettui eteeni uhmakkaasti. Isä yritti tarttua Jamesiin, mutta James tarttuikin isään ja heitti hänet suuressa kaaressa lattialle. James harrastaa judoa nimittäin.
”Perhanan kakarat...” isä mutisi ja veti Jamesin toisesta jalasta, jolloin pojalta meni tasapaino ja hän kaatui kopauttaen päänsä hienosti seinään ja menettäen tajuntansa. Peruutin varovasti keittiöön. Isä kompuroi perässäni.
”Nyt olet minun! Sinä tulet kotiin, tahdoit tai et!” isä ärähti ja tarttui minua kaulasta kiinni. Huusin.
”Älä koske hänen!” Steve ärähti hypätessään isän niskaan. Isä päästi minusta irti ja valahdin lattialle. Hetkeen en tiennyt mitä tapahtui. Olin ihan pimennossa. Ja kun tajusin missä mentiin, isä tarttui minua niskasta kiinni ja nosti pystyyn. Parahdin kivusta. Katsoin ympärilleni. Steve ja Leo makasivat lattialla Natan ja Aneten kanssa.
”Mitä oikein teit heille?!” huusin ja yritin lyödä isää, mutta isä ei ollut moksiskaan vaan lähti taluttamaan minua eteiseen. James makasi edelleen tajuttomana, Lola oli kyyristynyt veljensä ylle. Muut pysyttelivät kauempana.
”Päästä irti siskostani!” Danny seisoi uhmakkaasti eteisen käytävällä ja osoitti pistoolilla isää.
”Et sinä uskalla ampua,” isä naurahti.
”Katotaanko?” Danny sanoi ja latasi aseen. Isä veti minut itsensä turvaksi.
”Päästä Alex menemään!” Danny sanoi.
”En! Tämä ja tuo pienempi huora lähtee mukaani!” isä ärähti.
”En voi sallia sitä,” Danny sanoi.
”Väisty!”
”EN VITUSSA!” Danny huusi. Samassa isä viskasi minut maahan ja hyökkäsi Dannyä kohti.

LAUKAUS!

VI

Kun kohotin pääni hetken kuluttua... Isä makasi selällään verilammikossa lattialla vieressäni. Cassien kiljui. Katsoin kuollutta isääni järkyttyneenä. Otsassa oli reikä, mistä luoti oli mennyt sisään. Käänsin katseeni Dannyyn, joka näytti vasta tajuavansa mitä oli tehnyt.
”Voi helvetti...” Danny huokaisi. Ponnahdin ylös ja ryntäsin Cassien luokse, joka tarttui minusta kiinni niin lujaa kuin pystyi.
”Kaikki on hyvin. Ei mikään hätä... Se on ohi nyt,” rauhoittelin Cassietä. Lola juoksi vessaan ohitseni suuta pidellen. Danny asetti pistoolin lipaston päälle ja kyyristyi maahan halaamaan meitä. Jätin Cassien Dannylle ja itse astelin isän ruumiin ohitse keittiöön, missä Riku, Jay ja Jon yrittivät saada muita tolpilleen. Astelin Steven luokse, joka piteli päätään.
”Oletko kunnossa?” kysyin.
”Kyllä tämä tästä,” poika sanoi.
”Entä itse?”
Nyökkäsin vain.
”Hyvä,” poika hymyili. Menin Natan luokse, joka oli kaksin kerroin lattialla.
”Onko kaikki kunnossa?” kysyin ja kyyristyin lattialle.
”Ei, tuntuu kuin...” Nata ei saanut lopetettua lausettaan vaan alkoi kakoa verta.
”Nata!” huudahdin. Lola hoiperteli keittiöön huonovointisen näköisenä, mutta lähti saman tien takaisin oksentamaan.
”Soittakaa hätänumeroon! HETI!” huusin.

”Ja kuollut on siis isäsi?” poliisi kuulusteli minulta.
Nyökkäsin.
”Kyllä, minun, Dannyn ja Cassien. Olen meistä keskimmäinen,” kerroin.
”Kiitos. Pyydän, että tulette vielä huomenna poliisiasemalle, jolloin voimme selvittää tämän läpikotaisin,” poliisi sanoi ja lähti kuulustelemaan muita. Otin Cassien syliini ja menin Steven luokse, joka istui ambulanssin luona. Hoitaja puhdisti haavaa Steven otsassa.
”Jääkö hän henkiin?” kysyin.
”Eiköhän. Hänen pitää vielä tulla kuvauksiin sairaalaan sisäisten verenvuotojen ja murtumien varalta,” hoitaja sanoi ja lähti hoitamaan muita ”potilaita”.
”Hei, kiitos kun puolustit minua,” kiitin ja suutelin Steveä.
”No, sehän on hommani poikaystävänäsi, vai mitä?” Steve sanoi ja hymyili.
”Silti! Kiitos, se merkitsi minulle paljon,” sanoin ja silitin pojan hiuksia.
”Tiedätkö miten Dannyn käy?” Steve kysyi.
”Ei mitään hajua. Anette lupasi palkata hyvän asianajajan. Sehän oli itsepuolustusta, joten...”

Seuraava viikko kului sairaalassa. Natan kylkiluu oli murtunut ja puhkaissut keuhkon. Muut olivat kunnossa. No, James oli saanut aivotärähdyksen ja Steve ja Leo muutamia ruhjeita. Muuten olimme kunnossa. Dannyn oikeuden käynnit alkoivat välittömästi ja Aneten vanhemmat palkkasivat parhaan mahdollisen asianajajan.
Minua ei päästetty oikeudenkäynteihin muuten kuin todistajaksi. Ja minä kerroin kaiken niin kuin oli. Isä oli tullut hakemaan meitä, kävi meidän kimppuun ja Danny ampui puolustaakseen itseään ja meitä muita.
Jäimme asumaan Dannyn asuntoon Cassien kanssa. Emme halunneet mennä kotiin. Dannyn asunnosta tuli meille illan viettopaikka. Vietimme joka ilta aikaamme siellä, kaikki muut paitsi Nata ja Danny. Kävin kumminkin katsomassa kumpaakin joka päivä koulun jälkeen Cassien kanssa.
Emme ole puhuneet äitimme kanssa kertaakaan tapahtuneesta. Oli kulunut kolme kuukautta kunnes Dannyn tuomio julistettiin: Syyllinen! Danny joutui vankilaan neljäksi vuodeksi. Se oli kova isku minulle ja Cassielle. Neljän vuoden ajan meillä olisi vain toisemme. Oikeus myös määräsi Dannyn minun ja sisareni viralliseksi huoltajaksi – onhan hän täysi-ikäinen. Se antoi meille täydet valtuudet asua Dannyn asunnossa.

Talvi saapui ja samoin kokeet. Emme ehtineet enää juhlia, vaan luimme kokeisiin.

Natalla huomattiin muitakin sisäisiä vaurioita, jotenka hän joutui olemaan sairaalassa vieläkin pidempään. Sekös harmitti häntä, ja meitä muita. Etenkin minua. Olimme suunnitelleet viettävämme joululoman yhdessä.

VII

”Ajattelin pitää pikkujoulut parin viikonpäästä,” Anette ilmoitti eräänä päivänä ruokalassa.
”Ketkä olisivat pääsemässä?”
Keltään ei kuulunut kieltävää vastausta.
”Kaikki? Sehän on loistavaa!” Anette sanoi iloisesti.
”Saanko tuoda Cassien? Hänellä on ollut todella yksinäistä ampumatapauksen jälkeen. Häntä kiusataan koulussa ja kaikki kaverit ovat hyljänneet hänet,” kerroin.
”Totta kai! Cassiehän on kuin meidän kaikkien pikkusisko!” Anette sanoi iloisesti.
Muut myöntelivät Anettea.

”Riku, aseta nuo enkelit takan reunalle!” Anette huikkasi Rikulle. Olimme Rikun ja Jamesin kanssa lupautuneet auttamaan Anettea pikkujoulujen koristeiden laittamisessa.

Riku on koulumme radion juontaja ja hän on aina ajan tasalla kaikista tapahtumista ja juoruista ja kuumimmista puheenaiheista ja suosituimmista bändeistä... KAIKESTA! Riku on aika rento tyyppi. Olemme tunteneet neljänneltä luokalta asti. Tutustuimme vahingossa liikuntatunnilla. Riku on japanilainen, tai hänen vanhempansa ovat kotoisin Japanista. No, ymmärrätte mitä tarkoitan. Hänellä on tummat lyhyet hiukset, tummat silmät ja tyypillinen aasialaisten iho.

James on joukkomme toinen urheilija. Hän harrastaa judoa ja jalkapalloa. Hän ei ole hippi, kuten pikkusisarensa Lola, vaan tyypillinen urheilija. Muuta hänestä ei oikein voi sanoa. Samanlaiset hiukset kuin sisarellaan sekä samanlaiset silmät. He näyttävät todella paljon toisiltaan.

”Selvä pyy!” Riku nappasi pahvilaatikon täynnä enkeleitä ja meni takkahuoneeseen. Itse koristelin kuusta Aneten kanssa.
”Mites sinulla ja Stevellä?” Anette kysyi.
”Hyvinhän meillä, ei mitään erikoista,” sanoin ja asetin hopeaköynnöksen Aneten kanssa paikoilleen.
”Oletkos jo kaatanut sen jätkän?” Anette kysyi kiusoittelevasti.
”No en! Herran jestas, Anette,” tuhahdin ja keskityin pallojen laittamiseen kuusen oksille.
”Mitä? Sehän on ihan normaalia suhteessa,” Anette sanoi.
”Silti!” naurahdin.
”Entäs sitten?” James putkahti huoneeseen.
”Ota tuo iso laatikko ja koristele eteinen,” Anette osoitti yhtä laatikkoa. James otti laatikon ja lähti eteiseen.
”Entäs sinä ja Jay? Oletteko saaneet jotain aikaan?”
”Mitä?! Emmehän me edes ole pari!”
”Ahaa, ymmärrän. Mikset tee asialle mitään?”
”No, minä... no... öh!” Anette takerteli.
Naurahdin.

***

”Hyvää joulua!” toivotimme kaikki porukalla yhteen ääneen ja joimme lasimme tyhjäksi. Olimme Anetella viettämässä pikkujouluja. Olimme juuri kohottaneet maljan joulun kunniaksi. Kaikki muut olivat paikalla paitsi Nata, joka oli edelleen sairaalassa. Istuimme takkahuoneessa juttelemassa ja yritimme olla juomatta liikaa, olihan Cassie paikalla.

Ovikello soi.
”Kuka hitto se on?” Anette ihmetteli ja meni eteiseen. Hetken päästä kuului riemun kiljahdus.
”Se on Nata!” Anetta huusi.
Samassa koko porukka oli juossut eteiseen ottamaan Nataa vastaan. Nata oli aivan järkyttävän näköinen. Hän näytti ihan kuolleelta. Vaatteet olivat liian isot hänelle ja muutenkin aika rumat. Likaiset hiukset oli vedetty ponnarille niskaan.
”Nata!” huudahdin ja ryntäsin halaamaan Nataa – halasin kuitenkin varovasti.
”Luulitteko että jätän pikkujoulut väliin?” Nata naurahti.
”Ihanaa että pääsit,” Lola sanoi ja halasi myös Nataa.
”On ihanaa olla täällä,” Nata sanoi hymyillen.
Palasimme takkahuoneeseen ja annoimme Natallekin lasillisen. Loppu ilta kuluikin rattoisasti hyvien ystävien kanssa. Lopulta oli aika lähteä kotiin.

”Kiitos juhlista, Anette,” halasin Anettea ja nostin Cassien syliini. Tyttö oli aivan puhki.
”Ei mitään. Kiitos että tulitte,” Anette hymyili.
”Emme olisi jättänyt tulemattakaan,” naurahdin.
”Ja ihanaa, että sinäkin pääsit,” Anetta sanoi Natalle.
”Totta kai,” Nata hymyili.
”No, me tästä menemme. Hyvää joulua!” toivotin ja otin Natan laukun.
”Hyvää joulua teillekin!” Anette sanoi ja palasi muiden luokse takkahuoneeseen.
Lähdimme Natan kanssa. Olimme sopineet, että Nata tulisi meille jouluksi. Menimme siis Dannyn asunnolle.

”Miten sinulla ja Stevellä?” Nata kysyi kun olin laittanut Cassien nukkumaan.
”Ihan ok. Olemme vähän riidelleet, mutta se ei ole ollut mitään vakavaa,” sanoin.
”Ou! Toivottavasti ette kuitenkaan eroa,” Nata sanoi.
”Olette niin hyvä pari.”
”Kiitos. Toivon itse samaa. En voisi olla ilman Steveä,” huokaisin ja join teestäni.

VIII

Oli jouluaatto. Cassie ja Nata koristelivat kuusta. Itse istuin sohvalla siideripullo kädessä. Ovikello soi. Nousin ja menin avaamaan oven. Rapussa seisoi riutuneen ja kurjan näköinen nainen rotevan miehen kanssa. Katsoin heitä ihmeissäni.
”Äiti?”
Nainen katsoi minua surullisesti.
”Mitä sinä täällä?” kysyin.
”Halusin tulla katsomaan tyttöjäni. Onhan jo joulu,” äiti sanoi ja hymyili hiukan.
”No, tulkaa sisään,” sanoin ja päästin äidin ja miehen eteiseen. Olin aivan ymmälläni. Mitä äiti oikein teki täällä?
”Tämä on Mike,” äiti esitteli miehen. Mies oli hyvin isokokoinen ja roteva. Juuri sellainen kuin isä oli ollut.
”Hei...” sanoin epävarmasti.
”Terve,” Mike tervehti ja ojensi kätensä, mutten tarttunut siihen. Katsoin vain Mikea epäluuloisesti.
”Mennään peremmälle,” sanoin ja opastin heidät olohuoneeseen.
”Äiti!” Cassie huudahti ja juoksi äidin halaukseen.
”Nata...” sanoin ja vedin Natan sivummalle.
”Minua epäilyttää. Miksi äiti ilmestyy meille yhtäkkiä jouluaattona tuollaisen kaapin kanssa?” sanoin hiljaa Natalle.
”En tiedä, kannattaa olla varuillaan,” Nata sanoi.
”Minulla on teille jotain,” äiti sanoi päästettyään Cassiesta irti. Hän kaivoi laukustaan kaksi pientä pakettia ja ojensi meille. Otimme Cassien kanssa kumpikin omamme.
”Avatkaa vain. Onhan huomenna joulu,” äiti sanoi. Aloin avaamaan varovasti pakettia ja sieltä paljastui jotain, mitä en olisi ikinä uskonut; hopeinen medaljonki. Cassien medaljonki oli kultainen.
”Nämä kuuluivat äidilleni. Ne on tarkoitettu teille,” äiti sanoi.
”Mutta... Äiti! Nämähän ovat todella arvokkaita!” sanoin.
Äiti nyökkäsi.
”Miksi sitten... annat nämä meille?”
”Koska ne on testamentattu teille,” äiti sanoi.

***

Illalla makasin pitkään hereillä äidin ja Miken lähdettyä. Miksi? Miksi hän toi ne medaljongit? Hän ei kertonut oikeaa syytä. Hän valehteli päin naamaa, kuten aina. Nousin istumaan sängylle. En saa unta. Vedin housut jalkaani ja menin keittiöön. Katsoin ulos ikkunasta. Satoi lunta.
”Etkö saa unta?”
Hätkähdin ääntä ja käännyin. Keittiön oviaukossa seisoi...
”Steve!” henkäisin.
”M-mitä sinä täällä teet? Kuinka pääsit sisään?” ihmettelin.
”Jollet muista, annoit minulle vara-avaimen,” Steve sanoi ja asteli luokseni. Hän halasi minua tiukasti.
”Hyvää joulua rakas! Pyydän, ei enää riidellä. En tahdo menettää sinua.”
En tiennyt mitä vastata Stevelle. Olin vain siinä Steven halattavana, hiljaa.
”Hyvää joulua!” sanoin lopulta.

IX

Kun heräsin seuraavan kerran olin pyörällä päästäni ja oloni oli kamala. Makasin paikoillani ja tuijotin kattoa. Pikku hiljaa aloin liikkua ja katsoin ympärilleni. Makasin olohuoneen sohvalla ja Cassie leikkii uudella nukellaan, jonka olin ostanut hänelle joululahjaksi. Huoneen valaistus oli hyvin himmeä.

Käänsin kylkeäni ja vedin kädet rinnalleni. Huomasin ranteideni ympärillä siteet. Mitä oli tapahtunut? Nousin varovasti istumaan ja katsoin ranteitani. Olinko...? Ei, kyllä muistaisin.
”Alex?” Cassie sanoi. Katsoin Cassieta.
”Alex heräsi!” Cassie huudahti. Samassa Steve ja Nata ryntäsivät keittiöstä.
”Oletko kunnossa?”
”Miksi oikein teit niin?
”Etkö tajua miten paljon rakastamme sinua?”
”Voimmeko auttaa jotenkin?”
Steve ja Nata hössöttivät yhteen kovaan ääneen ja tuntui kuin pääni halkeaisi.
”HILJAA!” huusin ja puristin päätäni.
”Mitä tapahtui?” kysyin.
Steve ja Nata katsoivat toisiaan.
”Etkö muista?” Nata kysyi varovasti.
Pudistin päätäni.
”No, löysimme sinut aamulla unilääkkeiden ja viinipullon kanssa ja... olit viiltänyt ranteesi auki. Onneksi ehdimme ajoissa sitoa haavat,” Steve kertoi.
”Me ehdimme huolestua jo todenteolla,” Nata sanoi.
En kyennyt sanomaan mitään. En muistanut yhtään mitään! Katsoin vain siteitä ranteissani. Ja kaikki pimeni jälleen...

Kuulin ääniä. Huutoja, kiljuntaa, puhetta, kuiskauksia... Paljon ääniä... mutta mitkään niistä ei kiinnostanut minua. Tahdon vain... en tiedä.
Kuolla? En tiedä... silloinhan Cassie jäisi yksin... ja Natalie... ja Steve.
Steve... en tiedä piittaanko enää.
Pidänkö hänestä yhä? En tiedä...
Mutta Natalie... Häntä minä rakastan! Olen rakastanut häntä aina, mutta... nyt jokin on muuttunut!

Kuulin ääniä. Huutoja, kiljuntaa, puhetta, kuiskauksia... Paljon ääniä... mutta mitkään niistä ei kiinnostanut minua. Tahdon vain... vajota syvyyteen.

VIIKKO MYÖHEMMIN

”Haloo? Onko neiti Natalie Hansel?”
”On.”
”Levingdonin sairaalasta, päivää. Oletteko te Alexandra Rowleyn lähiomainen?”
”Olen. Onko jotain tapahtunut?”
”Viime yönä neiti Rowleyn arvot romahtivat jostain tuntemattomasta syystä, tohtorit yrittävät keksiä syytä siihen, ja neidin sydän pysähtyi. Teimme parhaamme, mutta emme saaneet neiti Rowleyta heräämään. Syvin osanottoni, neiti Hansel.”
*tuuttuuttuut*

Niin... kaikki siis päättyi. Kuolin. Kerrankin tunsin olevani onnellinen, oikeasti onnellinen. Ei tarvinnut miettiä enää mitään. Suren silti rakkaitteni puolesta, etenkin pikku Cassien, nyt... Hänellä ei ole ketään. Eikä Nataliellakaan... Häntä minä aina rakastin. Hän oli kuin sisko. Steve... hän selviää. Hän selviää, tiedän sen, mutta Cassie ja Nata... heistä en olisi niin varma. Toivon kuitenkin parasta... Rakastan heitä niin.